Tuuli Takala, 30, oopperalaulaja  

 Suomalainen sopraano valloittaa oopperaestradeja  

Maailmanvalloittajilla on usein kalenteri täynnä. Niin myös joulukuun menestyjällämme, sopraano Tuuli Takalalla, joka ei ennättänyt töiltään lentää Suomeen haastateltavaksi. Tämä Euroopan Yön kuningattareksikin tituleerattu lahjakas, nuori laulaja valloittaa vauhdikkaasti Euroopan tunnetuimpia oopperaestradeja. Hymy on jatkuvasti herkässä ja työ näyttää maistuvan.  

Takala syntyi vuonna 1987 Helsingissä, mutta muutti jo 2-vuotiaana perheensä kanssa Yhdysvaltoihin, jossa he asuivat kaksi vuotta. Parhaillaan hän työskentelee pääosin Euroopan eri oopperanäyttämöillä. Takalan itsensä mukaan hänen maailmankansalaisen asenteensa peruskivi on valettu jo nuorena. Laulajaa on pienestä pitäen kiehtonut eri kulttuurit ja teini-ikäisenä veri alkoi vetää kansainvälisen laulu-uran perään.  

Suomesta hyvä pohja kansainväliselle uralle
Takala on käynyt kaikki koulunsa Suomessa ja puhuukin paljon siitä, kuinka suomalainen koulutusjärjestelmä on asia, josta meidän kaikkien pitäisi olla ylpeitä ja josta tulisi pitää kiinni. Hän kertoo hakeneensa vitsillä Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan musiikkikasvatusta, mutta ei aivan uskonut omien rahkeidensa riittävän opiskelupaikan saamiseen asti. Sijoituttuaan kuitenkin jo ensimmäisellä yrityksellä varasijalle, itsevarmuus kasvoi, ja hän päätti hakea uudelleen. Päästyään opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan, hän innostui yhä enemmän klassisesta laulusta ja päätti, että sopraanon ura on se, jota hän todella haluaa tavoitella. Kovan työn ja useiden vuosien harjoittelun jälkeen ovet aukesivatkin niin Metropolia Ammattikorkeakoulun kuin Sibelius-Akatemiankin laulukoulutukseen.  

Vaikka Takalan mielestä Suomessa on erinomaiset koulutusmahdollisuudet, hän kuitenkin näkee myös yhden puutteen: oppilaitoksiin voi olla vaikea päästä sisään, etenkin kun esimerkiksi ammattikorkeakouluilta leikataan rahoitusta jatkuvasti. Takalakin opiskeli ennen Sibelius-Akatemian oopperakoulutusta myös Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja kertoo tuon ajan olleen hänen omalle kehitykselleen hyvin tärkeää. Ilman sitä, hän ei laulaisi Yön kuningattaren aarioita ympäri Eurooppaa tällä hetkellä.  

Matkallaan maailmalle Takala on ottanut mukaansa myös suomalaisen rehellisen työmoraalin ja organisoituneen tavan tehdä töitä. Niitä kuulemma arvostetaan maailmalla kovasti.  

Vinkkejä kansainväliseen menestykseen
Takalalle on oman matkansa varrella kertynyt vino pino vinkkejä siitä, kuinka Suomesta kavutaan maailman tähtikartalle. Näiden yhdeksän ohjeen myötä, hänen unelmansa ovat hiljalleen alkaneet toteutua: 

1.     Opiskele kovasti ja ota koulutuksesta kaikki irti.
2.     Muista opiskella myös kieliä.
3.     Lähde vaihtoon opintojen aikana.
4.     Pysy ajan tasalla oman alan kansainvälisistä asioista.
5.     Luo verkostoja.
6.     Tee kovasti töitä.
7.     Älä anna periksi.
8.     Hyppää rohkeasti uusiin asioihin mukaan.
9.     Usko omaan tekemiseesi.  

”Haluan kuitenkin muistuttaa, että ulkomaille lähtiessä ei tarvitse olla valmis, vaan sinne voi rohkeasti lähteä oppimaan ja kokeilemaan. Minäkin olen oppinut eniten epäonnistumisistani. Jokainen laulukilpailu, jossa en pärjännyt ja joka kerta, kun en saanut haluamaani opiskelupaikkaa, sain matkaani paljon oppeja, jotka kantoivat hedelmää sitten myöhemmin. Nyt on meneillään ihana vaihe, jossa saan nauttia tehdyn työn hedelmistä.”  

Työ vaatii paljon
Uran luominen kansainvälisillä kentillä ei ole aina helppoa. Ahkera opiskelu ja kiivas työtahti vaativat myös veronsa. Elämässä pitää olla myös jotakin, mikä tasapainottaa arkea kiireen keskellä. Takala on oppinut vasta viime vuosien aikana kunnioittamaan omia rajojaan tekemisen ja jaksamisen suhteen. Liika on oopperalaulajallekin liikaa.  

Takalan jaksamisen kannalta tärkeä havainto on ollut se, että kritiikki ei koskaan kohdistu suoraan hänen persoonaansa. Kritiikin vastaanottaminen kun kuuluu olennaisena osana jokaisen laulajan uraan. Uransa alkumetreillä Takala otti kriittiset kommentit raskaasti ja henkilökohtaisesti, mutta kokemus on opettanut suhteuttamaan asioita.  

”Kritiikin raja on hiuksenhieno silloin, kun oma keho toimii työvälineenä. Nyt osaan kuitenkin suhtautua kritiikkiin enemmän oppimiskokemuksena kuin negatiivisena asiana.”  

Esikuvien avulla eteenpäin
Takalalla ei ole mottoa, mutta senkin edestä esikuvia, joiden merkitys nuorelle menestyjälle on erityisen tärkeä. Aivan ensimmäisenä hän mainitsee perheen ja läheiset esikuvinaan ja korostaa heiltä saadun tuen merkitystä oman uransa rakentamisessa. Ilman heitä homma ei toimisi.  

Oman alansa ammattilaisista hän nimeää esikuvikseen Maria Callaksen ja Edita Gruberován sekä suomalaiset sopraanot Karita Mattilan ja Soile Isokosken. Heidän jalanjäljissään on hyvä kulkea ja etsiä sitä omaa polkua. Omasta ikäluokastaan Takala kertoo seuranneensa erityisesti sopraano Marjukka Tepposen uraa, joka on viitoittanut myös omaa tietä. Kiitosta saa myös luonnollisesti nykyinen laulunopettaja Ritva-Liisa Korhonen. Hyvillä laulunopettajilla onkin erityisen tärkeä tehtävä kansainvälisten oopperatähtien uralla.  

Tällä hetkellä Tuuli vaikuttaa kuuluisan Dresdenin Semperoperin solistikunnassa ja esiintyy vakituisesti monilla kotimaisilla ja ulkomaisilla oopperoiden päänäyttämöillä. Yhtenä ikäluokkansa menestyneimmistä suomalaisista sopraanoista tulevaisuus näyttää valoisalta. Kiinnitys Saksassa jatkuu ainakin vuoden 2019 kesään saakka ja sen jälkeen maailma on ainakin vielä avoin. Nähtäväksi jää, mihin tämä hurjassa nousukiidossa oleva laulajalupaus seuraavaksi ponnistaa.  

Tiesitkö että

Tuuli Takala on laulanut nuorempana Savonlinnan Oopperajuhlien kuorossa?

Tuuli Takalan tavaramerkiksi on muodostunut Taikahuilu-oopperan Yön kuningattaren rooli?

Tuuli esiintyy seuraavan kerran Suomessa Tampereen oopperan maailman ensi-iltaproduktiossa nimeltä Veljeni vartija?

Tuuli on palkittu yhdessä Waltteri Torikan kanssa Vuoden nuorena muusikkona vuonna 2014? Palkinnon myönsi Pro Musica Säätiö.

Tuuli Takala aloitti musiikkiuransa 5-vuotiaana soittamalla viulua?

Tuuli Takala on laulanut maineikkaassa Tapiolan kuorossa lapsena?

Tuulin kansainvälinen läpimurto tapahtui Dresdenin Semperoperissa Figaron häät –oopperassa?

Tuuli sai kaksi erikoispalkintoa ja finaalipaikan kansainvälisessä Hans Gabor Belvedere –laulukilpailussa, joka on yksi maailman suurimmista oman alansa kilpailuista.

Tuulia ei kiinnostanut ennen teini-ikää oopperamusiikki lainkaan?

Tuulista on sanottu, että hän on nöyrä kaikkialla muualla paitsi lavalla?

Tuuli ei aluksi uskonut, että hänen oma äänensä voisi riittää oopperalavoille, jossa kaikki kappaleet lauletaan akustisesti?

Tuuli lopetti satunnaisen tupakointinsa laulajan uran vuoksi?

asuessaan ulkomailla, Tuuli kärsii myös koti-ikävästä?

karaokessa Tuuli tykkää laulaa Whitney Houstonia?

Tuuli ei usko kansainvälisen uran ja perhehaaveiden sulkevan toisiaan pois?

Tuulin mukaan yksi huonoimmista puolista kansainvälisyydessä on se, että välimatka läheisiin on pitkä.

Tuuli esiintyi tämän vuoden joulukuussa Dresdenin tunnetussa ja Euroopan laajuisesti televisioidussa adventtikonsertissa mm. maailmankuulun sopraanon Diana Damraun rinnalla, kapellimestari Christian Thielemannin johdolla?

Tuuli esiintyi aiemmin bilebändissä nimeltä Random Love, johon kuului myös hänen isoveljensä?

Tuuli matkusti miehensä kanssa maailman ympäri Australian vaihto-opiskelukautensa jälkeen?

Tuulin rakkaisiin harrastuksiin kuuluu mm. jooga ja laitesukellus?

yksi Tuulin haaverooleista oopperassa on Violetta Valery Giuseppe Verdin oopperassa La Traviata?